kesäkuuta 01, 2013

Turussa häissä

 Viime viikonloppuna oli aika juhlistaa iloista tapahtumaa, nimittäin isäni meni naimisiin. En ole ollut häissä varmaankaan yli kymmeneen vuoteen ennen tätä, joten hääetiketti oli hieman ruosteessa. Paria päivää ennen häitä kyselin pariskunnalta ihan kauhuissani "Ei kai muuten haittaa että pukeudun mustaan?!" kun kuulemma musta häissä on etikettivirhe. Ei haitannut kuulemma :D Hyvä, sillä olin löytänyt Fidan kirpputorilta mekon, joka suorastaan nuoli kurvejani.

Eri asia tietenkin sitten mitä mekko sanoi kun söin häissä hyvin. Oli aika makkarankuori-olo, eritoten vatsan kohdalta. Mutta nälkäiselle vartalolle istui loistavasti! :D

Käänsin otsatukkani tuollaiseksi pin-up-kääröksi ja sidoin vaaleanpunaisen huivin vähän piristämään "suruasuani". Epätoivoinen piristysyritys oli myös oranssit kynnet, pinkki megasormus ja punainen huivi...


Awwww yeaaaahh
Sormuksen sisällä on pinkkiä nestettä.

Toimin häissä vähän niinkuin virallisena valokuvaajana, hipsuttelin alttarin tuntumassa järkkärini kanssa ja räpsin menemään. Sain joitain todella ihania kuvia, mutta en jotenkin kehtais jakaa niitä ennenkuin olen antanut ne hääparille itselleen, joka on nyt kuherrusmatkallaan ulkomailla... Joten jaan vain omaa pärstääni tänään! Ja hiukkasen Niconkin. ♥


Paikat oli merkitty söpöin nimikkopiparein.
 Juhlapaikan läheisyydessä oli aika makee puu, pakkohan sinne oli ryömiä vaikka juhlavaatteet päällä. Ei meistä kai sellaista tietynlaista lapsenomaisuutta ja seikkailunhalua saa irti vaikka voissa paistaisi.



Translation:

Last weekend was a happy weekend. My dad got married and we celebrated it in the lovely city of Turku. I was kind of their photographer, and I got some perfect shots, but I dare not share them before the lovely couple gets them first. So, here's my same old face instead!

We found this cool hollow tree. Of course we had to stuff ourselves in it. It was super neat!

11 kommenttia:

  1. Toi mekko on täydellinen! Senkin kaunotar. Ja ihana satupuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olipa kyllä lykky kun sen löysin, ikinä ei mikään mekko mulle istu!

      Poista
  2. You're crazy beautiful !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm sometimes crazy and sometimes beautiful :) Thank you!

      Poista
  3. Kaunis mekko!! Ja voi miten ihana puu!!!^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Ja joo se puu oli aika mieletön, noi kävytki kasvo vaan suoraan rungosta ja kaikkee!

      Poista
  4. Tuun kuolaa tota kuvaa nyt sitten tännekin x)))) ja vähänkö ihana puu QuQ sen sisään voi piiloutua!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihih kuola valuu tänne asti! Se puu oli paras piilopaikka <3

      Poista
  5. Oi mikä pin up-neito oot! Hieno lookki!
    Toi puu on ihana, satumainen - tulee mieleen se Peppi Pitkätossussa ollut ontto puu, limonaadipuu, mistä löytyi aina juotavaa...!

    VastaaPoista